Uutisia:

Mediataivas luopuu
Kotisivupojat-liiketoiminnasta

Tiedote, Julkaisuvapaa, 30.5.2016



Digitaaliseen markkinointiviestintään keskittynyt Mediataivas Oy uudistaa liiketoimintaansa. Osana tätä uudistusprojektia se luopuu Kotisivupojat-liiketoiminnasta. Ostajana liiketoimintakaupassa on Planeetta Internet Oy. Kaupassa Planeetta Internetille siirtyvät Mediataivaan Kotisivupojat-liiketoiminta, sekä iso määrä ylläpidossa olevia pienempiä verkkosivustoja. Kaupalla ei ole henkilövaikutuksia.

”Kotisivupoikien liiketoiminnasta luopuminen on osa Mediataivaan viime syksynä tekemää strategian päivitystä. Keskitymme projekteissamme isompiin asiakkaisiin sekä entistä vahvemmin verkkopalveluiden suunnitteluun ja digitaaliseen markkinointiin.” kertoo toimitusjohtaja Sami Kettunen. ”Strategian läpiviennissä olemme hankkineet taloon uutta osaamista ja olemme vahvistaneet tekijäjoukkoamme lukuisilla uusilla työntekijöillä. Nyt oli vuorossa seuraava vaihe, jossa meidän on uskallettava luopua osasta tekemistämme suunnatessamme uuteen.”

Kotisivupoikien liiketoiminnasta luopuminen on osa Mediataivaan viime syksynä tekemää strategian päivitystä. Keskitymme projekteissamme isompiin asiakkaisiin sekä entistä vahvemmin digitaaliseen markkinointiin.

Mediataivas ja Planeetta Internet ovat tehneet jo vuosia yhteistyötä, mikä helpotti liiketoimintakaupan syntymistä. "Kauppa vahvistaa kotisivupalveluidemme sekä hosting-liiketoimintamme kasvua" toteaa Planeetta Internetin toimitusjohtaja Lauri Kasti. Hän korostaa, että asiakkaiden palveluiden kannalta liiketoimintakauppa on huomaamaton. "Palveluihin ei tule katkoksia, eikä muutos vaadi asiakkailta toimenpiteitä."

Liiketoimintakauppa on tehty 29.4. ja kauppahintaa ei julkisteta. Kaupassa ei siirry henkilöitä vaan kaikki Mediataivaan työntekijät jatkavat töissään normaalisti.

LISÄTIETOJA:
Mediataivas Oy
Sami Kettunen
toimitusjohtaja
P.050 386 5555
sami.kettunen@mediataivas.com

Planeetta Internet Oy
Lauri Kasti
toimitusjohtaja
P. 010 5251 458
lauri.kasti@planeetta.net