Etätyöviikko

MEDIATAIVAS
GOES DUBLIN

#MTgoesDUB

Viime keväänä vietimme ensimmäistä etätyöviikkoa kesäisessä Barcelonassa. Reissu ylitti varmasti kaikkien odotukset ja yhteinen viikko Barcelonassa hitsasi porukkaa ihan uudella tavalla yhteen, yhteishenki oli entistäkin parempi reissun jälkeen. Mediataivaan historian ensimmäisen etätyöviikon sujuttua kaikin puolin mitä mainioimmin oli luontevaa lähteä suunnittelemaan uutta matkaa tulevalle keväälle.

Uuden matkan suunnittelu aloitettiin jo hyvissä ajoin syksyllä koko porukan voimin. Kohdeäänestykseen napattiin Barcelona-äänestyksessä esiin nousseita mielenkiintoisia kohteita. Näin kaikki pääsivät vaikuttamaan minne uusi matka suuntautuisi, jokaisella kun on omat kohdesuosikkinsa! Monien mielenkiintoisten ja hyvinkin erilaisten kohteiden joukosta valikoitui tiukka kolmen kärki: Dublin, Berliini ja Reykjavik.


Saattoivatpa kaksi Berliinin innokkainta kannattajaa järjestää jopa matkakohteeseen liittyvän taukotarjoilun saksalaisine virvokkeineen ja berliininmunkkeineen kalastellakseen lisää ääniä kohteelleen

Toiselle äänestyskierrokselle toi lisäjännitystä taukotilan seinälle ilmestyneet lobbaustaulut, joihin jokainen sai lisätä tärppejä omaan suosikkikohteeseensa. Taulut täyttyivät yllättävän nopeasti mitä erilaisimmista jutuista, mutta yksi aihe nousi ylitse muiden tässä nautiskelijoiden joukossa: ruoka. Saattoivatpa kaksi Berliinin innokkainta kannattajaa järjestää jopa matkakohteeseen liittyvän taukotarjoilun saksalaisine virvokkeineen ja berliininmunkkeineen kalastellakseen lisää ääniä kohteelleen.

Äänestys päättyi tiukkaakin tiukempaan tulokseen: Berliini 48 %, Dublin 52 %. Dublinin kannattajat juhlivat, Berliinin lobbaajat vähän vähemmän. Kyllä kaikki olivat oikeasti lopulta sitä mieltä, että päädyttiin mielenkiintoiseen kohteeseen ja tulevasta etätyöviikosta tulee mahtava. Mediataivaan työyhteisö muodostaa niin huikean ja tiiviin porukan, ettei ole oikeastaan väliä minne näiden kanssa matkustaa!

Mediataivaan työyhteisö muodostaa niin huikean ja tiiviin porukan, ettei ole oikeastaan väliä minne näiden kanssa matkustaa!

Matkajärjestelyt Dublinin osalta alkavat olla pulkassa ja Irlannin maaperällä tallustellaankin jo viikon päästä. Majoitus hoitui näppärästi yhteistyökumppanimme kautta, lentoliput on kaikilla 18 matkaanlähtijällä ostettuna ja muutama mielenkiintoinen vierailukin on luvassa Dublinissa. Enää tarvitsee pakata passit ja hammasharjat, ja astua koneeseen!

Lisää Dublin-kuulumisia luvassa matkapäiväkirjan muodossa blogissa sekä somessa #MTgoesDUB, stay tuned!

Viime vuosien aikana olemme siirtyneet yhä voimakkaammin ajasta ja paikasta riippumattomaan työntekoon. Olemme testailleet ja hyödyntäneet monipuolisesti erilaisia digitaalisia työympäristöjä arjessamme, ja kokemukset etätyöskentelystä ovat olleet erittäin positiivisia.

Marika Nurmela
Marika Nurmela Designer / Digital Marketing Specialist 050 449 3090